Viimisen viikon olen ollut helkkarin väsynyt ja kiukkuinen. Päivisin ei allergiasta ole juuri mitään tietoa. Aamulla otetun lääkkeen takia, mutta kun päivä kääntyy yöksi alkaa se suoranainen helvetti!
Ensiksi heräät siihen kun alkaa yskittämään, jonka seurauksena henki alkaa vinkumaan ja röörit menee tukkoon. Henki kulkee, mutta ahdistaa helkkaristi. Ei muuta kun sängystä ylös ja samantien olo vähän helpottaa. Otan allergialääkkeen ja menen hetkeksi takapihalle ja juon vettä. Aikaa kuluu noin 20min, joka tuntuu ikuisuudelta.
Tästä seuraa taas se, että kun yöllä ei pysty kunnolla nukkumaan niin päivällä sitten tulee maattua eikä oikein saa mitään aikaiseksi. Koiran treenauksen sun muut ylimääräiset ovat jääneet hetkellisesti aika minimiin kun hyvä kun saa sen lenkityksen ja muun arjen pakolliset hommat hoidettua. Niin odotan siitepölykauden loppua ettette uskokaan!
Sitten siihen tokoon, jota tehtiin hyvin pieni treeni.
Perusasento sujuu kuin vettä vaan.
Seuruu hihnassa sujuu ihan ok, seuruu voisi olla intensiivisempää, reippaampaa ja katsekontakti voisi olla hitusen parempi.
Seuruu hihnatta oli aika katastrofaalinen. Keskittyminen oli miinuksen puolella. Paahtoi liikaa edellä, ja kontakti oli jossain ihan muualla. Plussaa, että hitaasti ja juosten seuruu pelitti ihan näppärästi. Kumpa normivauhdissakin seuraisi kivasti.
Liikkeestä maahan sujuu muuten hyvin, mutta se maahanmeno voisi olla ripeämpää. Nyt vähän tuntuu empivän ekan sekunnin.
Liikkeestä seiso on hyvä.
Paikkamakuu ekalla otoksella lähti jo tulee ennen käskyä. Tokalla kerralla odotti, mutta tuli eteen eikä sivulle. Kolmannella yrittämällä tuli nätisti perusanestoon.
Hyppyä ei otettu.
Noutokapula on vieläkin perseestä eikä suostu hakemaan koko kapulaa. Palautuksesta puhumattakaan.
Kaukot oli ihan ok. Vielä tarvitsisi sitä ripeämpää tempoa nyt meno on aika laiskan oloista.
Semmoiset treenit oli tälläkertaa. Kuvia ei tullut, koska jo muutenkin pirun väsynyt ettei muistanut edes ottaa mukaan ja vaikka olisi mukaan osunut ni tuskin olisin jaksanut alkaa yksin sen kanssa räveltelemään. Kuvia sitten seuraavista treeneistä jos vaikka saisi jonkun kameran taakse jöpöttelemään.